Suurenna fonttiaPienennä fonttia
Eläkeliitto
Varsinais-Suomen piiri ry

Piirin syyskokouksen kannanotto 2011

Vanhuspalvelulailla on kiire  

Ikäihmisten palvelujen turvaamisella on kiire. Vanhuspalvelulaki on saatava voimaan - kuten on suunniteltu - viimeistään vuoden 2013 alusta, toteaa Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous.   

Lailla on turvattava ikäihmisten oikeudet palveluihin ja hoivaan. Sillä on mahdol-listettava myös asiakaslähtöinen kehittämistyö ja lähipalvelujen säilyttäminen. Ikäihmisten tulee voida osallistua kaikissa elämäntilanteissa päätöksentekoon, jossa käsitellään heitä koskevia asioita. Tarkkoja ikärajoja tärkeämpää on huolehtia lailla, että jokainen ikäihminen saa tarvitsemiaan palveluja.

Lakiluonnoksessa on vielä heikkouksia, jotka on ratkaistava lakiesityksessä. Korjattavaa on muun muassa palvelujen järjestämisessä, valvonnassa ja voimavaroissa. Lakiin on kirjattava selkeästi laiminlyönteihin liittyvät sanktiot. 

Eläke- ja vanhusjärjestöjen tavoitteena on vanhusneuvostojen lakisääteistäminen. Tämä on huomioitu lakiluonnoksessa. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiri korostaa, että vanhusneuvostojen kokoonpanoon on kiinnitettävä huomiota. Neuvosto saa parhaiten tuloksia aikaan, jos siinä ovat edustettuina sen toimialaan kuuluvat järjestöt. Järjestöedustajat tuovat mukanaan omaa asiantuntemustaan, kokemustietoaan sekä suoran yhteyden ikäihmisiin.

Vanhuspalvelulaki ei yksin riitä kohentamaan vanhuspalveluja. Kysymys on myös asenteistamme ja arvoistamme, toteaa Eläkeliiton Varsinais-Suomen  piiri. 

***

ELÄKELIITON 3. VALTAKUNNALLISET
MÖLKYN MESTARUUSKILPAILUT KISATTIIN FORSSASSA 25.8.2011

Etelä-Häme voitti kilpalussa kultaa ja hopeaa, Varsinais-Suomi sai pronssia. Joukkueita oli yhteensä osallistumassa kolmekymmentä. 

Tulokset: Forssan yhdistys SM-kultaa

              Humppilan yhdistys SM-hopeaa

              Vahto-Ruskon yhdistys SM-pronssia

Alla olevat kuvat: Vesa Toikka

Voittajajoukkueet jo mitalit kaulassa.

 

Vahto-Ruskon pronssijoukkue onnittelujen kohteena. Joukkueessa pelasivat Hellä Mäkinen, Auli Auvainen, Taisto Jokinen ja Raine Laakso. Joukkueen huoltajana Anneli Metsämäki.

Onnitteluvuorossa Anneli Metsämäki.

Kuvassa vasemmalta: Anneli Metsämäki, Raine Laakso, Auli Auvainen, Taisto Jokinen ja Hellä Mäkinen 

***

 Eläkeliiton valtakunnalliset suunnistuskilpailut olivat 10-11.8 Lapualla.

Henkilökohtaisten matkojen piirien välisen pistekilpailun voitti Etelä-Pohjanmaa,

Varsinais-Suomi toisena.

Viestit voitti Pohjois-Pohjanmaa, toisena Varsinais-Suomi.

***

Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiri ry ONKIKILPAILU SÄRKISALON NIKSAARESSA 10.8.2011   

Onkijoita yhteensä 96 (36 naista, 60 miestä) 

Tulokset Naisten sarja 

1)  Rantanen Liisa                        Halikko               470 g 

2)  Saukkonen Terttu                    Kemiönsaari      408 g 

3)  Ekman Pirkko                          Karuna                325 g 

4)  Mantila Mirja                            Sauvo-Karuna    316 g 

5)  Kivikallio Eira                           Koski Tl              243 g 

6)  Ahtiainen Helena                     Sauvo-Karuna    212 g 

7)  Sjöstrand Ritva                        Särkisalo            182 g 

8)  Siivonen Pirjo                          Sauvo-Karuna    179 g 

9)  Kajander Ritva          Lemu-Askainen-Velkua   165 g

10)  Nurmi Anneli                             Kustavi               142 g 

ONKIKILPA 1

Voittajien on helppo hymyillä! Kultaa Liisa Rantanen, hopeaa Terttu Saukkonen, pronssia Pirkko Ekman ja halauksia Raimo Inkinen

Miesten sarja 

1)  Oksanen Taisto                        Halikko              1173 g 

2)   Keinonen Ahti                           Särkisalo             843 g 

3)  Lempiäinen Viljo                      Sauvo-Karuna     611 g 

4)  Stenroos Kauko                       Taivassalo           527 g 

5)  Soinu Tauno                              Kalanti                 454 g 

6)  Sundvall Helge                          Nousiainen          418 g 

7)  Meskanen Martti                       Mellilä                   415 g 

8)  Marjunen Mikko                        Taivassalo            393 g 

9)  Rastas Aarre                            Sauvo-Karuna      370 g

10)  Mattila Raimo                          Sauvo-Karuna       337 g 

 

Miesten hymyt: kultaa Taisto Oksanen, hopeaa Ahti Keinonen, pronssia Viljo Lempiäinen. Puheenjohtaja Raimo Inkinen jakoi palkinnot ja kiitosmaininnat.

Joukkuekilpailu 

1)  Halikko 1798 g                      onkijat: Taisto Oksanen, Liisa Rantanen, Eero Kujala 

2)  Sauvo-Karuna 1318 g          onkijat: Viljo Lempiäinen, Aarre Rastas, Raimo Mattila 

3)  Särkisalo 1216 g                   onkijat: Ahti Keinonen, Tauno Aaltonen, Ritva

Sjöstrand Kilpailun suurin kala (723 g) tarttui halikkolaisen Taisto Oksasen koukkuun.  

***

Piirin kuulumisia

Karaokemamma Raija Bernitz ja sarjojen parhaat!

Piirin karaokekarsinnat käytiin Lehmirannassa 19.3.2011

Sarjojen parhaat:

Naiset 50 - 64 v.   Helena Hommonen, Paimion yhdistys

Naiset 65+            Riitta Kurki-Suonio, Kalannin yhdistys

Miehet 50 - 64 v.   Matti Rinnola, Mynämäen yhdistys

Miehet 65+            Martti Hatakka, Maskun yhdistys

Edustajamme valtakunnalliseen kilpailuun:

Helena Hommonen ja Matti Rinnola

                                             ***

 

Piirin Bocciamestaruudet kisattiin 7.3.2011 Lehmirannassa

Tulokset bocciassa I Salon joukkue (keskellä), II Koski TL:n joukkue (vasemmalla) ja III Nousiaisten Joukkue (oikealla).